sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Broileria, päärynää ja aurajuustoa

Ruoan kanssa ei aina tarvitse olla hiilihydraatteja, tässä ruoassa päärynä toimii lisukkeena broilerin seurassa. Ja mikä mukavinta, tässä saat kasattua koko aterian yhteen vuokaan kastikkeineen kaikkineen. Valmistuskin on helppoa; paistoa, siivutusta ja vuokaan ja hyvää tulee. Päärynäksi valitsin kiinteän Conferencen, jotta ne säilyttävät muotonsa, eivätkä mene uunissa muusiksi.

Ainekset:
 
6 broilerin fileetä
3 päärynää
paketti aurajuustoa
2 dl kermaa
(suolaa), mustapippuria
öljyä

Paista broilerfileisiin öljyssä nopeasti kaunis väri ja mausta ne kevyesti suolalla ja pippurilla. Pihvit kypsyvät loppuun uunissa. Leikkaa päärynät. Leikkaa ensin päät pois ja sitten yhdeltä sivulta pala pois ja leikkaa sitten siivuiksi leikkuupinta lautaa vasten, niin päärynä pysyy paikoillaan. Poista kovaa siemenkotaa niistä siivuista, joihin sitä jää. Öljyä paistovuoka ja laita broilerit astiaan. Murusta puolet juustosta broilerien pinnalle. Lisää päärynäsiivut ja kaada kerma päälle. Murusta loppujuusto päärynöiden päälle. Paista 175 asteisessa uunissa n.45 minuutin ajan kunnes päärynät alkavat pehmetä. Tarjoile salaatin kera. Ruokajuomaksi sopii italialainen Zensa Rosso Organic, hedelmäinen, maukas ja hieman vaniljainen punaviini.


sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Kreikkalainen perunasalaatti ja kreetalainen sitruunakala

Tällä viikolla olen Kreikan teemassa ja nyt valmistuu tsatsikilla maustettu kreikkalainen perunasalaatti sekä kreetalainen sitruunakala. Oikeastaan koko idea viikonlopun kreikkalaiseen ruokaan syntyi pari vuotta vanhasta (unohtuneesta) viinipullosta jonka saimme "suosikkiravistolastamme", kun olimme Villen kanssa Kefaloniassa. Lupasin laittaa kreikkalaista ruokaa viinin seuraksi, joten tänään siis kreikkalaista perunasalaattia, kreetalaista sitruunakalaa, viinilehtikääryleitä ja kreikkalaista salaattia. Perunasalaatti on hyvää myös esim. noutopöytään. Ps. jos et pidä valkosipulista ei kannata lukea tämän pidemmälle!


Ainekset perunasalaattiin (neljälle):

800 kg perunoita

Tsatsiki-kastike:

3 dl kreikkalaista jogurttia
3 valkosipulinkynttä
1 kurkku
½ nippua tilliä
1 rkl valkoviinietikkaa
suolaa ja ripaus mustapippuria














Kiehauta perunat. Jätä jäähtymään talouspaperin alle kattilaan niin ne eivät vetisty.
Kuutio tai raasta kurkku lävikköön. Purista myös valkosipulinkynnet, hienonna tilli.
Kun perunat ovat jäähtyneet, leikkaa niistä suht pientä kuutioita. Lisää tsatsiki ainekset päälle ja pyörittele perunasalaatti sekaisin. Perunasalaatin voi syödä näin, mutta vielä parempi tulee jos maltat antaa perunoiden maustua myös jääkaapissa tunnin tai kaksi.


Kreetalaisen kalan ainekset kahdelle:

Kaksi reilua  kalafilettä vaaleaa kalaa (kuhaa, siikaa, turskaa)
kaksi leipäsiivua
sitruuna
2 valkosipulinkynttä
½ nippu persiljaa
2 laakerinlehteä
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
sitruunan raastettu kuori



















 

Paista kalafileitä öljyssä minuutti pari, niin että saat kaloille kauniin pinnan. Laita kalat uuniastiaan ja laita kaloille vähän suolaa. Pilko leipä pieniksi paloiksi, purista valkosipulin kynnet ja raasta sitruunan kuori. Laita leipäpalat minuutiksi kuivalle pannulle paahtumaan, lisää sitten joukkoon öljy, laakerinlehdet, valkosipuli, persiljasilppu ja sitruunankuoriraaste. Lisää hieman suolaa ja pippuria seokseen. Pyöräyttele ympäri noin minuutin ajan. Halkaise sitruuna ja purista se kalojen päälle. Nostele sitten leipäseos kaloille ja lorauta viimeiseksi päälle vähän oliiviöljyä. Laita kala uuniin 175 asteeseen noin vartiksi.

Sillä aikaa voitkin tehdä kreikkalaisen salaatin. Minulla on tänään tarjolla vielä viininlehtikääryleitä jotka olen tehnyt kesällä ja pakastanut, ne menevät myös uuniin lämpiämään.
Ai miten oli hyvää tämä ruoka olikaan...ja nuo leipämurut kalan päällä, nam. Meillä juotiin tänään kefalonialainen Robola-viini, joka maistui suorastaan täydelliseltä tämän ruoan kanssa. Maussa maistuu paitsi sitruunaisuus myös lempeä hunajamainen maku.