Ainekset kahdelle:

1 kesäkurpitsa
1 scamorza- juusto
2 munaa
raasettua parmesaania
n. 20 kpl mintunlehtiä
oikein iso valkosipulinkynsi murskattuna
reilusti oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
Laita uuni lämpenemään ja pastavesi kiehumaan. Leikkaa kesäkurpitsa halki ja siivuta noin puolen sentin siivuiksi. Laita pannulle reilusti öljyä, muutamia ruokalusikallisia, anna kuumeta keskilämmöllä ja lisää sinne kesäkurpitsasiivut ja valkosipuli. Paistele ja kääntele kurpitsoja ja pastavetesi jo varmaankin kiehuu, joten lisää pasta suolattuun veteen. Keitä pastaa al denteksi, se kypsyy vielä hieman uunissa.
Pastan kiehuessa pilko scamorza kuutioiksi, raasta parmesaani, laita mintunlehdet rullalla ja leikkaa suikaleiksi. Sekoita munat kulhossa ja lisää niihin suolaa ja pippuria. Aah, miten ihana tuoksi tulee valkospipulisessa öljyssä paistuvista kurpitsoista.
Kun pasta on kiehunut, valuta se lävikössä ja kaada pasta uuniastiaan. Kaada päälle kesäkurpitsat öljyineen, juustokuutiot, minttusuikaleet ja munat. Sekoita ainekset keskenään. Levitä pinnalle parmesaania, sitä ei tarvita paljon koska ruoassa on paljon juustoa, ja laita uuniin 180 asteeseen noin vartiksi, näet kyllä kun munat kypsyvät ja juusto alkaa kuplia. Nauti heti kuumana ihanan valuvaa juustoista paistosta hyvän punaviinin kera (minulla oli sisilialaista Sergio'a). Voin sanoa että valkosipulin, savujuuston ja raikkaan mintun yhdistelmä oli loistava!