sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Joulun paras viikunahillo!

Joulu tulee pian ja kaikki varmaan tekevät jo jouluvalmisteluja. Tämänkin hillon voi tehdä hyvissä ajoin, siellä se sitten jääkapissa odottaa herkkuhetkeä. Tämä resepti on muunnelmani, johon olen käyttänyt vähän juustonrakastajan hillon ohjetta ja muuten ohje tulee omasta päästä. Juustonrakastajalta olen lainannut vähän salmiakkia, tosin siihen tulee salmiakkia puolet enemmän ja nesteeksi vettä ja sokeriakin siinä on kauheasti. Minun valintani on karpalo-rypälemehu ja huomattavasti vähempi sokerimäärä, kyllä siitä makeaa tulee niinkin ja kaloreitakin tulee vähemmän, niitä nyt saa jouluna muutenkin tarpeeksi.

Ainekset purkilliseen hilloa:
 
200g pehmeitä viikunoita
3dl karpalo-rypälemehua
15g (rasia) apteekin salmiakkia
2 rkl sitruunamehua
3 rkl sokeria

Valmistus onkin helppoa. Laita ainekset kattilaan (sitruuna puuttuu kuvasta), kiehauta ja anna sen jälkeen poreilla hiljakseen vartin verran ilman kantta. Sekoittele välillä ja tarkasta että salmiakit sulavavat hilloon. Ota kattila liedeltä ja surauta sauvasekoittimella muutama suraus, hilloon saa jäädä mielellään muutama kokkare! Laita hillo puhtaaseen purkkiin ja kansi päälle. Jos teet hillon lahjaksi, koristele purkki kauniilla kankaalla ja nauhalla tms. Minulla tuli nyt tälläinen paljetti-juhlaversio joulun kunniaksi, hillo tulee tuliaisiksi hienon Blandy´s Madeira-viinin kanssa. Nauti hillo maukkaiden juustojen, kuten manchegon kera. Hyvää Joulua!


 

lauantai 3. joulukuuta 2016

Pimientos de Padrón

Espanjassa käydessä näitä makoisia vihreitä paprikoita tulee usein syötyä tapaksena tai ruoan lisukkeena. Näitä paprikoita kasvatetaan  Espanjassa Calician maakunnassa. En ole näitä lähikaupassani nähnyt, mutta tänään kävin torilla ja siellä niitä näytti olevan. Nämä on helppo valmistaa. Laitan näitä ensin ensin lisukkeeksi lounaalleni broileirin kanssa ja loput voin lämmittää illalla ja nauttia manchego-juuston ja espanjalaisen viinin kera. Jos teet vaikka tapastarjoilua vieraillesi, voit paistaa näitä yhdeksi tarjottavaksi.

Ainekset:

200 g pimientos de padrón paprikoita
oliiviöljyä
puhdasta merisuolaa esim. maldonsuolaa, sormisuolaa yms.

Pese paprikat ja kuivaa ne huolella. Valmista paprikat mielellään valurautapannulla, sen saa kunnolla kuumaksi. Laita reilusti öljyä pannulle ja odota kunnes se on niin kuumaa että se sauhuaa. Kaada paprikat pannuun (vähennä vähän lämpöä) ja paista muutama minuutti molemmin puolin. Jos olet kuivannut paprikat huonosti niin vesi alkaa räiskyä öljyn seurassa! Kuivaa siis kunnolla. Pinnan pitää ruskistua ja kuplia, mutta ei toki palaa. Nosta paprikat tarjoiluastiaan ja laita reilusti hyvää suolaa pinnalle.


















Nämä paprikat syödään siemenineen kaikkineen, vain kanta jätetään syömättä. Näissä viettoman näköisissä pienissa paprikoissa on myös yllätys; joka kymmenes paprika on tulinen eikä sitä päältä huomaa! Maussa kyllä huomaa:-)