torstai 23. helmikuuta 2017

Savupaprikaiset tomaatit ja sisilialaiset uuniperunat

Tein tuossa jokunen päivä sitten tomaateista puolikuivattua "säilykettä". Usein tomaatteja kuivataan uunissa, mutta halusin valmista nopeammin, joten tein saman pannulla. Lopputulos on silti maukas ja tomaatteja voi lisätä haluamaansa ruokaan, minä käytin tomaatteja ja niiden öljyä sisilialaisten uuniperunoiden valmistukseen.


Savupaprikaiset tomaatit:


250g rasia miniluumutomaatteja
savupaprikaa
suolaa
rosmariinia ja timjamia
hyvää oliiviöljyä
 






















Leikkaa tomaatit pituussuuntaan puoliksi. Laita pannulle vähän öljyä ja tomaatit siihen leikkuupinta alaspäin paahtumaan. Liikuttele välillä. Kun pinta menee kiinni, voit varovasti kääntää tomaatit. Tarkoitus on saada vähän nestettä haihtumaan. Nosta sitten pannu jäähtymään. Ripottele tomaateille suolaa ja savupaprikajauhetta. Kun tomaatit ovat jäähtyneet voit laittaa niitä purkkiin. Laita pohjalle tomaatteja, päälle timjamia ja rosmariinia, taas tomaattia jne. Kaada sitten purkki täyteen oliiviöljyä. Anna maustua seuraavaan päivään ja käytä haluamaasi tarkoitukseen.

Sisilialaiset uuniperunat:

10 jauhoista perunaa
4 valkosipulinkynttä
2 punasipulia
2/3 purkkia savupaprikatomaatteja tai muutama aurinkokuivattu tomaatti paloiteltuna
suolaa ja pippuria
½ sitruunan mehu
rosmariinia


 
Pese ja lohko perunat. Kuori ja viipaloi sipulit ja valkosipulinkynnet. Laita perunat ja sipulit uunipellille, lisää tomaatit öljyineen ja yrtteineen. Mausta suolalla, pippurilla ja voit vielä lisätä vähän rosmariinia. Purista sitruunamehu ja kääntele perunoiden sekaan. Kypsennä 200-asteisessa uunissa n.40 minuuttia.


perjantai 3. helmikuuta 2017

Vanillaportterissa marinoitu paisti ja ihana kastike

Viikonloppuostoksia tehdessä oli ajatellut ostaa paistin, mutta valmistustapaa en vielä tiennyt. Olin ollut lauantaina iltapäivällä Kaarina-teatterissa ja ajauduin sieltä paikalliseen supermarkettiin. Vieraassa kaupassa kun olin, niin sain seikkailla hyllyjen välissä pitkän aikaa, jotta löysin haluamani. Siinä rytäkässä ajauduin erikoisoluiden hyllyväliin ja siellä silmiini valikoitui vanillaportteri. Siitä se sitten lähti...


Ainekset:

1 kg naudan sisäpaistia
voita ruskistamiseen

½ l pullo (vanilla)portteria
2 dl vettä
0,4 dl soijakastiketta
muutama timjaminoksa
2 laakerinlehteä
½ rkl kokonaisia valkopippureita
1 fondikuutio (härkä)
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä

3 dl kermaa
maizenaa


Poista paistista mahdolliset kalvot ja paista se kauniin ruskeaksi voissa. Laita sen jälkeen paisti 120 asteiseen uuniin, kunnes sisälämpötila on 54 astetta.
Silla aikaa voit valmistaa marinointiliemen. Pilko sipulit. Laita kaikki ainekset kermaa ja maizenaa lukuun ottamatta kattilaan. Lientä keitetään niin kauan että sitä on jäljellä noin puolet alkuperäisestä. Siihen kuluu aikaa n. 30-40 minuuttia.
Ota liha uunista ja laita se lämpimään marinointiliemeen. Annan paistin jäähtyä ja laita sitten kylmään vähintään yön yli.
Ota paisti liemestä ja siivuta se tarjoiluastiaan. Liha saa lämmetä itsekseen, voit myös laittaa paistin uuniin matalaan lämpöön (alle 100) hetkeksi aikaa. Siivilöi liemi ja ala keittää sitä taas kokoon, edelleen saa liemen määrä pudota puoleen. Lisää sitten kerma joukkoon ja kiehauta. Suurusta sopivalla määrällä maizenaa.  Laita valmis kastike kulhoon. Tein ruoalle lisäkkeeksi hunajapaahdettuja uunijuureksia. Aseta juurekset paistin viereen ja kaada paistiviipaleille vähän kastiketta. Jätä loppu kastike ruokailijoiden kaadettavaksi annokselleen. Paisti oli pehmeää ja mureaa ja kastike oli loistavaa!