Olen tehnyt mökillä kasvavista viinirypäleistäni parina vuotena mehumaijalla ihanaa mehua. Nyt mieleeni juolahti kokeilla sitä itsetehtyyn glögiin pohjaksi. Se onnistui, otin jo maistaiset! Koska oletan ettei ihan vastaavaa mehua ole saatavilla, kannattaa kokeilla jostain muustakin mehusta. Minun mehuni oli erittäin kevyesti sokeroitu, joten lisäsin sokeria tähän liemeen aika reilusti. Jos käytät sokeroitua mehua, vähennä sokerin määrää.
Ainekset litraan punaviiniglögiä:
3,5 dl rypäletiivistemehua / mustaherukkamehua tms.
2 ½ dl sokeria
2 kanelitankoa
3 tähtianista
10 neilikkaa
6 ohutta siivua inkivääriä
(5) suikaletta sitruunankuorta
l pullo punaviiniä (minulla voimakas Mayu Syrah)
Laita sokeri ja mehu kattilaan kuumenemaan. Lisää mausteet ja anna kiehua kunnes seos sakenee eli noin 15 minuuttia. Valuta mehu esim. lasipurkkiin ja siivilöi samalla mausteet pois. Minä lisäsin purkkiin vielä takaisin kanelitangot ja tähtianikset maustamaan glögiä tarjoiluhetkeen saakka. Tarjoiluhetkellä lämmitä glögipohja (poista mausteet jos olet niitä jättänyt liemeen), lisää sitten pullo punaviiniä, lämmitä edelleen, mutta älä päästä kiehumaan. Kaada juoma laseihin ja koristele esim. tähtianiksilla tai kanelitangoilla. Hyvää Joulua!
keskiviikko 20. joulukuuta 2017
lauantai 9. joulukuuta 2017
Ankanrintaa ja appelsiinikastiketta
Ankanrinta appelsiinikastikkeessa on perin ranskalainen bistroruoka. Minulle ankanrinta tarttui kauppareissulla kärryyn ja appelsiinit olivat niin ihanan pulleita ja mehukkaan näköisiä, että päädyin tekemään tätä klassikkoa. Ja niinhän se maistui ranskalaiselta vaikka käytinkin kastikkeeseen italialaista punaviiniä!
Ainekset kahdelle:
1 ankanrinta n. 500g
suolaa
mustapippuria
Appelsiinikastike:
2 salottisipulia
1 appelsiinin raastettu kuori
1 rkl öljyä
1 rkl fariinisokeria
2 dl appelsiinista puserrettua mehua
1/2 sitruunan mehu
2 dl punaviiniä
1 kanaliemikuutio
1/2 rkl balsamicoa tai punaviinietikkaa
2 tl maizenaa
2 rkl voita
mustapippuria
(suolaa)
Ota ankanrinta huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen paistamista. Leikkaa rasvapuolelle ristiviiltoja. Mausta hyvin suolalla ja pippurilla. Pane rintafilee kylmälle paistinpannulle nahkapuoli alaspäin. Pane pannu kuumenemaan ja paista niin, että rasva alkaa sulamaan pannulle. Nosta lämpötilaa vähitellen. Käännä rintafilee ja paista myös lihapuolelle kaunis pinta. Laita lihaan lämpömittari ja jätä pannu miedolle lämmölle kannen alle. Kun sisälämpötila on 50 astetta, kääri liha folioon ja anna sen vetäytyä ainakin 10 minuuttia ennen leikkaamista. Liha kypsyy vielä vähän kääreessään, siksi jätin sisälämpötilan 50 asteeseen.
Ankkaa paistaessa silppua kastiketta varten sipulit ja raasta appelsiinista kuori. Kuumenna öljy kattilassa, lisää sipuli, appelsiini ja sokeri. Kuumenna hetki sekoitellen. Lisää punaviini, appelsiini- ja sitruunamehut sekä kanaliemikuutio ja balsamico. Anna kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia. Siivilöi liemi, mausta pippurilla ja lisää tarvittaessa suolaa. Lisää maizena ja keitä hetki. Viimeistele kastike reiluilla nokareilla voita juuri ennen tarjoamista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)