sunnuntai 23. elokuuta 2015

Intialainen kalacurry


Tekee mieli kalaruokaa. Halusin vähän maustetumpaa makua ja päädyin tällaiseen intialaistyyppiseen ratkaisuun.  Tässä menee komeasti pakastekala, koska mausteet antavat niin paljon makua kastikkeelle, ettei itse kalan tarvitse niin loistaa.  Ja savustettu lohi tuo mukavaa savunmakua ruokaan. Seuraksi riisiä tai perunaa tai sitten vaan hyvän leivän kera, jonka kanssa voi kaapia curryn maukasta lientä.

Ainekset neljälle:

400 g seitiä paloiteltuna
200 g kylmäsavustettua lohta
4 dl kookosmaitoa
500 g tomaattimurskaa
2 sipulia silputtuina (puna ja keltasipuli)
2 isoa valkosipulinkynttä hienonnettuina
1,5 rkl inkivääriä raastettuna
1 tl  paprikajauhetta
1 tl  juustokuminaa
1 tl  garam masalaa
1 tl kurkumaa
1 tl suolaa
1 tl ruokosokeria
mustapippuria
(kourallinen pinaatinlehtiä)





Kuullota rouheasti silputtua sipulia pannulla muutaman minuutin ajan. Sekoita joukkoon valkosipuli, inkivääri, paprika, juustokumina, garam masala ja kurkuma. Lisää kookosmaito ja tomaattimurska. Hauduta kastiketta kannen alla 10 minuuttia. Mausta suolalla, sokerilla ja pippurilla.



Laita seipalat kastikkeeseen. Kääntele ne varovasti jotta ne eivät pääse rikkoutumaan. Kala kypsyy nopeasti, n. 3–5 minuutissa. Lisää sitten kylmäsavulohi ja pinaatti kastikkeeseen. Sekoita hyvin varovaisesti, sammuta hella ja anna makujen tasaantua muutama minuutti. Nauti ihanan tuoksuista pataa valitsemiesi lisukkeiden kanssa. Jos pidät korianterista, voit silputa sitä annoksen päälle. Minun suussani korianteri maistuu saippualta joten minun annokseeni sitä ei tule!

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Lehtikaalipasta

Ajattelin sitten keksiä uuden kasvispastan ja käytin siihen nykyisin niin muodikasta lehtikaalia. Tästä tuli oikein makoisaa ja tulista, ohjeeseeni kuuluu siis chiliä, joten suosittelen herkemmille vain puolikasta chilipalkoa ruokaan. Itse laitoin kokonaisen, mutta oli se minunkin suussani välillä "kuumaa", toki tulisuus riippuu valitsemasi chilin voimakkuudesta.

Ainekset kahdelle:

150 g lehtikaalia
1 chilipalko
2 isoa valkosipulinkynttä
1 rkl voita
1 rkl öljyä
1 mozzarella (125g)
150-200 g pastaa
suolaa ja mustapippuria
(parmesaania)



















Aloita kiehauttamalla lehtikaalia muutama minuutti. Poista kaalista kova ruoti ja revi lehdet palasiksi. Laita kiehuvaan veteen muutamaksi minuutiksi ja kaada sitten kaalit siivilään valumaan. Näin lehtikaali säilyttää heleän värinsä ja pehmenee. Pilko hieman jäähtyneet lehdet veitsellä vähän pienemmiksi paloiksi. Laita pastavesi kiehumaan ja annan pastan kypsyä al dente kypsiksi. Pilko chilipalko ja valkosipulit. Laita sitten pannulle voi ja öljy ja kuumenna lempeällä lämmöllä. Laita chili ja valkosipuli pannulle ja anna kuullottua hetki. Lisää lehtikaalin palaset ja mausta suolalla ja mustapippurilla.


Lisää pannulle valutettu pasta ja muutama lusikallinen pastan keitinlientä. Revi päälle mozzarella. Sekoita ainekset sekaisin.

Raasta annoksen päälle vielä parmesaania jos tykkäät enemmästä juustosta, minä tykkään. Ruoan kanssa sopii mukavasti Sisilialainen Montalto Nero d’Avola Appassimento viini, joka on täyteläinen, pehmeä ja hedelmäinen.
Buon Appetito!


Ps. Tänään oli Portsan pihamarkkinapäivä. Ahkerasti yritimme myydä pihoilla tavaroitamme ja kyllähän me jotain pientä saimme kaupaksi. Laitoin myös pienen (2€)  maistelumenun kulkijoille: broilerin jauhelihasta ja aurinkokuivatuista tomaateista tehtyjä pihvejä, uunissa paahdettua kesäkurpisaa chilillä ja timjamilla sekä voilla maustettua keitettyä kukkakaalia. Ja jaoin tietysti blogin osoitteen. Toivotan uudet lukijat tervetulleiksi! Yli kolmetuhatta lukukertaa mun sivuille onkin jo kertynyt, kivaa!


maanantai 3. elokuuta 2015

Samettinen porkkana-fenkolikeitto raejuustolla

Tänään on keittopäivä. Kaupasta tuli mukaan porkkanoita ja raejuustoa keittoa varten, mutta myös fenkolia, joten päätin yhdistää senkin samaan soppaan. Oikein hienostunut makuyhdistelmä tuntuikin tulevan. Raejuusto lisää ruokaisuutta ja pyöristää fenkolin makua. Samettinen koostumus kruunaa koko komeuden.

Ainekset:

5 porkkanaa
200g fenkolia
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 rkl öljyä
5 dl kanalientä (fondista)
muutama oksa timjamia
1/2 tl mustapippuria, (suolaa)
1 dl kermaa
raejuustoa













 


Kuori ja paloittele porkkanat. Huuhtele ja viipaloi fenkoli.Säästä fenkolista vihreät versotupsut koristeeksi, maistuvat muuten ihan aniskarkeilta. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.

Kuullota sipulit, porkkanat ja fenkolit miedolla lämmöllä öljyssä kattilan pohjalla. Lisää kanaliemi (kanafondi ja vesi) ja kuumenna kiehuvaksi. Mausta timjamilla ja mustapippurilla. Keitä porkkana-fenkolikeittoa miedolla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää joukkoon kerma. Tarkasta suola ja lisää tarvittaessa.



Koristele keitto raejuustolla, mustapippurilla ja fenkolin tupsuilla. Kevyttä mutta hyvää!