sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Rapusilakat

Jouluvalmistelut ovat käynnissä mutta vielä ehtii tehdä vaikka mitä. Tänään tein rapusilakat, tuossa kun ne muutaman päivän vielä maustuvat niin sitruunamehu ja tilli ehtivät antaa makunsa ja hyvää tulee, jo nyt maistuu hyvältä!

Ainekset:

300g silakkafileitä                                                 
170g isoja katkarapuja sulatettuna

Etikkaliemi:

1 dl vaaleaa balsamietikkaa (Rajamäki)
4 dl vettä
1 rkl suolaa

Kastike:

200g ranskankermaa
1 dl majoneesia
½ dl tillisilppua
1 valkosipulinkynsi puristettuna
1 tl raastettua sitruunankuorta
1 rkl sitruunamehua
½ tl suolaa

Pinnalle:

tillisilppua

Sekoita etikkaliemen ainekset (kylminä). Sekoittele niin että suola sulaa nesteeseen. Pyyhi silakkafileet kuiviksi talouspaperilla ja tipauta liemeen. Sekoita ja laita jääkaappiin kypsymään liemessään muutamaksi tunniksi (3). Poista fileistä nahka, se lähtee kypsistä fileistä helposti, ja pilko fileet paloiksi.Valuta sulaneet ravut. Sekoita kastikkeen ainekset ja lisää silakat ja ravut kastikkeeseen.




















Laita kauniiseen purkkiin ja anna maustua pari päivää jääkaapissa. Tarjolle nostettaessa koristele vielä tuoreella tillillä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti