keskiviikko 31. elokuuta 2016

Meetvurstisalaatti

Ostin pitkästä aikaa meetvurstia, söin pari siivua, mutta sitten se ei enää maistunutkaan ja jäi kaappiin odottamaan...jotain. Parin päivän päästä keksin tehdä siitä ruokaisaa salaattia pastan kanssa. Helppo arki-illan ruoka, kun vaan malttaa antaa valmiin salaatin maustua vähän aikaa! Ja salaattia riittää pariksi illaksi yhdelle.

Ainekset kahdelle:

150 g meetvurstia
1 sipuli
2 dl pastaa
1-2 tomaattia
10 cm pätkä kurkkua
pala paprikaa
persiljanlehtiä
1 dl kermaviiliä
2 rkl majoneesia
(suolaa, pippuria)
vihreää salaattia

Laita pasta kiehumaan suolalla maustettuun veteen ja keitä kypsäksi. Paista pannulla suikaloitua  meetvurstia, kun rasva alkaa sulaa, lisää sipuli suikaleina mukaan, kuullota hetki. Yhdistä pasta ja  meetvursti ja jätä jäähtymään. Pilko tomaatti, paprika ja kurkku pieniksi kuutioiksi. Irrota persiljanlehdet varsista. Kun pasta on haaleaa, lisää loukkoon kasvikset sekä kermaviili ja majoneesi.
Sekoita kaikki aineet sekaisin ja tarkista suola, lisää tarvittaessa. Rouhi joukkoon mustapippuria.

Laita salaatti jääkaappiin maustumaan tunniksi tai enemmäksikin aikaa. Asettele lautaselle rapeaa vihreää salaattia ja nostele päälle meetvurstisalaattia. Koristele vielä paprikanpalalla/ persiljalla jos huvittaa.





lauantai 13. elokuuta 2016

Kreikkalainen munakoisopaistos

Viimeinen lomaviikko menossa. Olen saanut nauttia kauniista ilmoista, mutta nyt viimeinen viikko on ollut viileä ja syksyinen. Pitää siis tuoda pöytään jotain lämpimästä maasta. Paistos on mukavan muheva ja valkosipulinen ja vie ajatukset lämpimään.

Ainekset:

1 munakoiso
1 sipuli + vähän sipulin vartta
3 valkosipulinkynttä
purkki kikherneitä
purkki (valkosipuli)tomaattimurskaa
öljyä
kalamata oliiveja
oksa rosmariinia
suolaa ja mustapippuria
paketti fetajuustoa
20 lehteä basilikaa
loraus hunajaa


Pilko sipulit ja munakoiso. Valuta ja huuhtele kikherneet. Leikkaa rosmariinit ja suikaloi basilikan lehdet. Laita pannulle öljyä ja kuumenna se, lisää sipuli paistumaan. Lisää hetken kuluttua munakoisopalat. Kun ne alkavat saada väriä, lisää valkosipulit, rosmariini sekä suolaa ja pippuria. Pyörittele hetki ja lisää kikherneet, oliivit ja tomaattimurska.


Jätä paistos miedolle lämmölle noin 15 minuutiksi. Lisää lopuksi kuutioitu feta, loraus hunajaa ja basilikanlehdet ja sipulinvarret. Sekoittele ja nosta pöytään. Tarjoa hyvän leivän kanssa kasvisateriana tai esimerkiksi lihan kanssa. Meillä oli tänään uunissa laitettuja porsaan rimpsuja ja hyvältä ne maistuivat yhdessä.


torstai 4. elokuuta 2016

Karviastimjamihyytelö

Kesäloma ja mökillä on tullut oltua ahkerasti. Olemme äitini kanssa tehneet paljon mehuja ja hyytelöjä viinimarjoista sekä vadelmista hilloa. Puskassa komeilee myös vihreitä karviaisia, kerran olen tehnyt niistä hilloa, mutta ei se kovin kummoista ollut. Aloin tutkia Dansukkerin sivuja ja löysin ohjeen, jossa käytettiin punaisten karviaisten kanssa pari timjamin oksaa. Ajattelin että kokeilen ohjetta, mutta se kuitenkin muuttui alkuperäisestä aika lailla. Timjamia tuli paljon enemmän, hienonsin massan sauvaseoittimella sileäksi ja tein siitä hyytelöä!

Ainekset:
1 kg vihreitä karviaisia
700 g hillosokeria
3 oikein isoa oksaa timjamia

Puhdista karviaiset ja huuhtele ne. Laita kattilaan kiehumaan, nestettä ei tarvita minun ohjeessani. Kun karviaset alkavat kiehua, lisää hillosokeria ja sulata joukkoon. Lisää sitten timjamin oksat ja anna kiehua noin viisitoista minuuttia. Nosta timjaminoksat pois ja kuori vaahto.

Aja sauvasekoittimella sileäsi soseeksi ja kaada lasipurkkeihin. Anna jäähtyä hetki ja laita sitten kannet kiinni ja laita kylmään asettumaan. Hyytelöstä tulee ihanan väristä ja näköistä. Ja se maku, niin hyvää ettei sanottua saa.





















Hyytelö on varmaan hyvää esim. riistaruoan kanssa. Valmistusta seuraavana iltana kokeilimme sitä mausteisten Günther-makkaroiden ja paistetun kesäkurpitsan kanssa, sopii siihenkin oikein hyvin.