Ainekset kolmelle:
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl voita
800g pakkaus häränhäntä
3 porkkanaa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1-2 laakerinlehteä
rosmariininoksa
timjamia
suolaa ja pippuria
savupaprikaa
(tuoretta chiliä maun mukaan)
2 dl punaviiniä
8-9 dl lihalientä
Nosta lihat lämpiämään huoneenlämpöön 1-2 tuntia aiemmin. Varaa suuri (valurauta)pata. Kuori ja lohkoa porkkanat ja sipulit (ja chili). Ruskista lihapalat voissa ja öljyssä. Lisää porkkanat, sipulit ja mausteet ja paista nitä kevyesti kevyesti.

Kaada päälle viini. Anna kiehua kovalla lämmöllä pari minuuttia niin että alkoholi haihtuu. Kaada sitten joukkoon kuuma lihaliemi. Laita koko komeus uuniin 150-160 asteeseen. Anna padan kypsyä 3-4 tunnin ajan. Tai enemmänkin. Minä laitoin ruoan uuniin klo 22.30, yöllä kolmelta sammutin uunin ja seitsemän jälkeen otin padan pois uunista.
Nosta lihapalat ja kasvikset sivuun ja siivilöi liemi. Minä laitoin tässä vaiheessa lihat ja kastikkeen erillisissä astioissa jääkaappiin ja tein ruoan valmiiksi vasta seuraava päivänä. Näin pystyin keräämään kastikkeen pinnalta ylimääräisen rasvan, joka kerääntyi pinnalle, se ei tietenkään ole pakollista, voit tehdä ruoan saman tien valmiiksi.

Laita lihat pataan ja kaada päälle siivilöity liemi. Kuumenna pata kiehuvaksi liedellä ja anna porista hetken aikaa.Tarjoile häränhäntäpata esim. salaatin ja perunamuusin kera.
Varsinaista sunnuntaiherkkua, eikä tarvi lihaa leikellä, se irtoaa luusta kun vähän haarukalla koskee! Viiniksi afrikkalaista rotevaa Consciologya, pinotagerypäleestä tehtyä viiniä. Ei huono sekään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti