tiistai 13. maaliskuuta 2018

Kreikkalainen lihaperunapaistos

Sunnuntai. On aikaa tehdä hyvää ruokaa, mutta silti sen ei tarvitse viedä paljon aikaa. Pientä esivalmistelua voit tehdä lihojen kanssa edellisenä iltana. Muu valmistelu ei kovin kauaa vie aikaa. Kaikki ainekset laitetaan samaan vuokaan, sitten vaan vuoka uuniin ja vaikkapa pienelle kävelylenkille! Oregano maistuu aika reippaasti, laita sitä vähemmän jos et tykkää kyseisen yrtin mausta.

Ainekset:

Tomaattikastike:
1  sipuli
3  valkosipulinkynttä
2 tl  öljyä    
400 g  tomaattimurskaa  
2 dl  ruokakermaa  
2 tl  oreganoa  
0,5 tl  suolaa  
0,5 tl  rouhittua mustapippuria 






Liha:
600 g  porsaan paistifileetä
1 rkl oreganoa
suolaa  
rouhittua mustapippuria
öljyä paistamiseen

 
Lisäksi:
6  perunaa 
sitruunamehua 
fatejuustoa
basilikaa  
minitomaatteja  
kreikkalaista jogurttia








Aloita puhdistamalla porsaanfilee kalvottomaksi, leikkaa se siivuiksi ja laita esim. muovipussiin marinoitumaan mausteiden kanssa edellisenä iltana tai ainakin pari tuntia ennen kuin aloitat ruoanlaiton. Kun lihat on maustuneet, paista ne kevyesti paistinpannulla ja siirrä sivuun odottamaan, lihojen ei tarvitse olla kypsiä, ne kypsyvät kastikkeen joukossa.
Tee sitten tomaattikastike (samalla pannulla jossa on hyvät lihan maut tallella). Paista sipulit öljyssä pehmeiksi, lisää tomaattimurska, kerma ja mausteet. Anna kiehua hetken aikaa. Pese hyvin perunat ja halkaise ne pituussuuntaan.
Ota esille uunivuoka, voitele vuoan pohja öljyllä. Kaada sinne tomaattikastike, lado perunat vuokaan leikkuupinta ylöspäin, painele väleihin fileenpalat. Laita perunoiden pinnalle sitruunamehua ja rouhi koko annoksen päälle mustapippuria. Laita paistos uuniin, noin 200 astetta. Perunoiden kypsyminen riippuu vähän perunalaadusta, mielellään puolitoista tuntia saa olla uunissa.




Valmistele tomaatit puolikkaiksi, ota feta esille ja erottele basilikasta lehtiä, ne tulevat valmiin vuoan pinnalle. Tee pieni raikas kastike kreikkalaisesta jugurtista, lisää joukkoon vain sitruunanmehua. Nauti!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti