lauantai 5. marraskuuta 2016

Karitsanpotkaa (oikein) oikein hitaasti

Näin pyhäpäivänä on aikaa käytettäväksi ruoanlaittoon ja karitsanpotkan valmistuksessa ei kannata pitää kiirettä. Mitä pidempään maltat haudutella, sitä parempaa tulee. Alkuvalmistelut ovat suhteellisen helpot, suurimman työn tässä herkussa tekee uuni ja siellä potkia haudutetaan 120 asteessa 4-5 tuntia tai mielellään pidempäänkin. Itse pidin potkat uunissa kahdeksan tuntia (yön yli). Potkia on hyvä varata yksi per ruokailija.

Ainekset:

3 karitsanpotkaa
2 porkkanaa
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
4 dl punaviiniä
oliiviöljyä ruskistamiseen
rosmariinia, mielellään tuoretta
timjamia
persiljaa
mustapippuria rouhittuna
merisuolaa
ripaus sokeria



Pilko valkosipuli ja persilja, riivi timjaminoksista lehdet ja laita lihat ja mausteet öljytilkan kanssa muovipussiin marinoitumaan. Jätä lämpiämään huoneenlämpöön noin tunniksi. Pilko sitten kasvikset paloiksi. Kuumenna öljytty uunipata ja paista potkiin nopeasti hyvä kaunis väri joka puolelle. Lisää pilkotut kasvikset, pippuri ja rosmariinioksa.


Kaada punaviini pataan ja kiehauta alkoholi pois. Laita kansi kiinni ja pata 120-asteiseen uuniin hautumaan useammaksi tunniksi. Minä laskin kolmen tunnin jälkeen lämpötilan 100 asteeseen ja pidin vielä viisi tuntia.
Kun otat lihan uunista, siivilöi paistoliemi johonkin astiaan jäähtymään, heitä makunsa antaneet juurekset pois ja laita liemi jääkaappiin. Pinnalle kertyy kerros rasvaa, joka on hyvä kaapia pois liemen pinnalta ennen kuin jatkat kastikkeen tekoa. Jätä potkat pataan odottamaan. Kun ruoan lopullinen valmistusaika lähestyy voit lämmittää lihat padassa ja keittää kastikkeen (rasvat poistettu) reippaasti kasaan. Lisää ripaus sokeria (tasoittaa viini kitkeryyttä) ja keitä, kunnes lientä on jäljellä noin puolet. Tarjoile potkat juureksien tai perunamuusin kanssa ihanan kastikkeen kera.



Kun keitin perunoita muusia varten, lisäsin kattilaan pari palaa kaalia. Nostin kaalit kypsinä siivilään valumaan, tein muusin normaalisti ja lisäsin sitten pilkotun kaalin muusin joukkoon. Namia oli! Alkupalaksi oli pieni vuohenjuustosalaatti. Juomaksi hyvää punaviiniä ja kyllä kannatti odottaa potkia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti