torstai 17. huhtikuuta 2014

Mamupastaa!


Päätin sitten ostaa pastakoneen. On mulla sellainen ennenkin ollut, mutta ex-mieheni halusi pari vuotta sitten lainata sitä ja unohti tuoda sen takaisin. Itse asiassa hän unohti asian niin totaalisesti ettei muistanut koko konetta lainanneensakaan! Pari vuotta on pelkka ravioli-osa ollut hyllyllä, mutta nyt se sai kaverin. Nyt kokeilemaan vieläkö osaan tehdä pastaa.

Taikina kaikessa yksinkertaisuudessaan:

500g hienoja durumvehnäjauhoja
5 kananmunaa
tilkka vettä

Tee jauhoista keko pöydälle tai kulhoon. Tee kekoon kuoppa ja riko siihen kananmunat.
Sekoita jauhoa vähitellen kananmunan sekaan sormin kunnes kananmuna on pieninä hippuina jauhon seassa. Lisää vettä tarpeen mukaan. Taikinan tulee olla kauttaaltaan niin kosteaa, ettei se murene, kun siitä irrottaa palan. Vaivaa taikina tasaiseksi ja pehmeäksi, siinä pitää olla hyvä sitko. Hyvin onnistunut taikina ei tartu käsiin.




Peitä taikina tuorekelmulla ja laita jääkaappin vetäytymää.

Jaa taikina esimerkiksi neljään palaan ja paina palat litteiksi. Säädä pastakone isoimmalle välille ja veivaa taikina sen läpi. Toista pari kertaa. Pienennä väliä vähitellen, lisää tarvittaessa jauhoja pastalevyille ja jatka kunnes taikina on noin millin paksuista tai ohuempaakin. Itse tein tagliatellea varten noin puolen millin paksuista ja spaghettia varten tosi ohutta, jotain 0.3mm. Laita pastalevyt vaikka tuolinkarmille kuivahtamaan hetkeksi niin saat irtoavaisempia nauhoja. Jos laitat raviolia, voit käyttää pastan heti, koska nyt pastalevyt tarttuvat hyvin yhteen.


Tässä pastalevyt alkuvaiheissaan. Kun niitä aikainsa "ruuvaa" koneen läpi, 
saadaan toista metriä pitkiä levyjä.

Hetken kuluttua kun pastalevyt ovat hieman kuivahtaneet, leikkaa ne noin parinkymmenen sentin pätkiksi. Sitten vaan pastakone laulamaan. Syötä taikina tagliatellen tai spaghettin aukkoon ja kerää ihanaa omatekoista pastaa ilmavasti pöydälle kuivumaan. Heitä joukkoon vähän jauhoja ja pöyhi valmiita nauhoja jotteivat ne tarttuisi toisiinsa. Anna kuivahtaa jonkin aikaa.  Pasta säilyy kuivassa ja viileässä paikassa 1-2 viikkoa. Tai eihän se säily kun se syödään!


 

Tagliatellea ja spaghettia.

Illalla tagliatellet jalostuvat ruoaksi italialaisten lihapullien ja tomaattikastikkeen kera.
Pasta keitetään runsaassa suolalla maistutussa vedessä ja se kypsyy nopeasti, noin 2-5 minuutissa.

ps. Pastakone puhdistetaan harjalla, siihen ei saa koskaan laittaa vettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti