lauantai 24. tammikuuta 2015

Sitruunamarenkileivokset

Nyt alkoi tehdä mieli makeaa. Minähän en mikään leipuri ole. Osaan nyt toki tehdä makeitakin, mutta leipominen ei tule samoin sydämestä kuin ruoanlaitto. Niinpä oikaisen hiukan ja jätän taikinan tekemättä ja käytän valmiita torttutaikinalevyjä pohjaksi. Sitruunaa rakastan kaikella tavalla. Ja se marenki; no ostin puoli vuotta sitten kaasupolttimen enkä ole käyttänyt sitä kertaakaan, nyt se tulee käyttöön.

Ainekset 6:een leivokseen:

3 torttutaikinalevyä

Sitruunakiisseli:
2 dl vettä
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
1 rkl voita 
2 keltuaista
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori

Marenki: 
2 valkuaista
4 rkl sokeria


Ota kolme taikinalevyä sulamaan n. 20 minuutiksi. Leikkaa palat puoliksi ja laita pieniin kulhoihin ja painele reunoja kohti.  Laita 225 asteiseen uuniin noin 12-15 minuutiksi. Nosta kypsät paistokset jäähtymään. Taikina nousee uunissa myös keskeltä, mutta napsi sormillasi keskeltä rapeaa taikinaa sen verran pois, että kuppiin jää iso kolo sitruunakiisseliä varten. Jätä uuni päälle mutta laske lämpötila 150 asteeseen, marenki menee vielä kypsymään uuniin.




Taikinan paistuessa tee sitruunakiisseli. Laita kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna ja sekoittele koko ajan kunnes kiisseli saostuu. Laita kiisseli jäähtymään.
Sitten marengin kimppuun. Vatkaa valkuaisia ja sokeria kuivassa kulhossa voimakkaasti viiden minuutin ajan. Pikkuhiljaa marenki muuttuu kiiltäväksi ja pysyy kulhossa vaikka kääntäisit sen ylösalaisin.

Kokoa leivonnainen: laita taikinakoloon reilusti sitruunakiisseliä ja komea nokare marenkia. Muotoile marenki lusikalla tai voit toki pursottaakin, minusta nämä vapaalla kädellä tehdyt ovat luovemman näköisiä. Marenkia pitää vielä kypsentää joten laita leivokset uuniin 150 asteeseen 10 minuutiksi. Marenki kypsyy ja saa hieman väriä. Kauniimman värin ja kuvionnin näihin saa polttimella kevyesti tohottamalla. Sitten vaan kahvi päälle ja leivokset pois vuoista ja nautinko voi alkaa!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti