torstai 19. helmikuuta 2015

Karitsan paahtopaistia ja punaviinikastiketta

Tässäpä vinkiksi hienoa sunnuntairuokaa. Pari viikkoa sitten syötiin Paronissa ja siellä söin karitsaa, toki nyt piti itse koittaa osaisinko tehdä yhtä hyvää ellei peräti parempaa? Kastikkeen teko vie aikaa ja aineksia, mutta voin vannoa että se kannattaa, aloita siis kastikkeen teosta. Ja mediumiksi paistettu karitsa; niin hyvää että järki lähtee! Jos et löydä kaupastasi karitsanpaisteja voit pihvit tehdä myös naudan sisä- tai ulkofileestä.

Karitsan paahtopaistia neljälle:

4 karitsan paahtopaistia a' 150g
1 rkl rypsiöljyä paistamiseen
2 rkl rosmariinia
2 rkl minttua
1 tl suolaa
½ tl vastajauhettua mustapippuria


Hienonna yrtit ja levitä lihojen pinnalle jo edellispäivänä. Ota paistit lämpenemään tuntia ennen paistoa huoneenlämpöön. Ruskista paistit pannulla tilkassa öljyä. Laita paisteille suolaa ja pippuria. Aseta paistit uunivuokaan. Kypsennä uunissa 8-10 minuuttia 180-asteessa, tai kunnes sisälämpö on noin 55 astetta. Ota paistit uunista ja anna niiden levätä 10 minuuttia ennen tarjoilua.




Punaviinikastike:
nokare voita
2 shalottisipulia kuutioituna
1 porkkana paloiteltuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
pala juuriselleriä paloiteltuna
2 rkl ruokosokeria
½ dl punaviinietikkaa
muutama herkkusieni paloina
n. 4dl punaviiniä
n. 5dl lihalientä
tuoretta rosmariinia, timjamia ja lehtipersiljaa
2 laakerinlehteä
suolaa
mustapippureita
maizenaa

Freesaa juureksia hetki kattilassa voin kanssa ja lisää sokeri. Anna sokerin sulaa ja hieman karamellisoitua. Lisää punaviinietikka, herkkusienet, laakerinlehdet ja punaviini. Anna kiehua hiljalleen kunnes viinistä on haihtunut noin puolet, tässä menee n. 20 minuuttia. Lisää lihaliemi ja yrtit. Keitä vielä toiset 20 minuuttia, siivilöi kastike ja tarkista suola. Voit tehdä kastikkeen tähän asti valmiiksi jo aiemmin ja tehdä loput vasta kun paistit vetäytyvät. Suurusta hivenen maizenalla ja vatkaa joukkoon nokare voita juuri ennen tarjoilua.


Ruokajuomaksi sopii tumman marjaisa ja täyteläinen Las Moras Sangiovese. Suun täyttävät pehmeät tanniinit on varmasti täyteläisten punaviinien ystävien mieleen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti