torstai 22. toukokuuta 2014

Spaghetti alla puttanesca eli ilotytön pasta

Neljän päivän kuluttua olisi lähtö Sisiliaan. Meitä lähtee kuuden naisen iloinen porukka elikkäs ilotytön pasta sopii meille. Olemme jo kerran olleet samalla porukalla Sisiliassa ja koska meillä on varattuna kaksi superiorhuoneistoa (merinäköaloineen) keittiöineen, laitamme muutaman kerran itsekin ruokaa. Ja kun apukokkeja on runsaasti mukana, niin mikäpäs siinä ruoanlaitossa sitten! Olen kuullut tarinaa, että ilotytöt laittoivat pastaa siksi, että ainekset löytyivät yleensä kaapista valmiina (tässähän ei ole tuoreaineita persiljaa lukuunottamatta ja sitäkään ei välttämättä tarvita) ja asiakkaitten välillä tämä ateria oli nopea valmistaa.

Kastikkeen ainekset:
pari peperoncinoa tai 1 pieni punainen chili
1 rkl  kapriksia 
4 rkl oliiviöljyä
1 pieni sipuli pienennettynä
2 - 4 valkosipulinkynttä ohuesti siivutettuna
8-10 sardellifileetä
400 g tomaattia purkista
hiukan oreganoa
100 g mustia (tai vihreitä) oliiveja
mustapippuria  
400g spaghettia
(persiljaa)

Huuhtele kaprikset ja hienonna chili. Kuumenna öljy isossa pannussa. Lisää pannuun sipuli, valkosipuli ja chili. Kypsennä varovasti kunnes sipuli kuullottuu ja lisää sitten sardellit* jaa anna niiden sulaa.
Lisää pannuun tomaatit, oregano, oliivit ja kaprikset, vähennä lämpöä ja mausta  pippurilla. Anna kypsyä kymmenisen minuuttia kunnes kastike on paksuuntunut. Tarkista suola, muista että sardellit ja kaprikset ovat jo valmiiksi suolaisia. Minun mielestäni lisäsuolaa ei tarvittu.
*Sardellia käytetään Euroopassa suolattuna, öljyyn säilöttynä maustekalana, johon voidaan viitatata termillä anjovis (ransk. Anchois, ital. Acciuga, engl. Anchovy). Tätä ei kuitenkaan pidä sekoittaa Pohjoismaissa anjoviksena tunnettuun kilohailista valmistettuun maustekalasäilykkeeseen (Wikipedia).

Keitä pasta runsaassa vedessä al dente ja kaada se lävikköön. Säästä tilkka pastan keitinvettä ja lisää kastikkeeseen. Vedessä oleva tärkkelys auttaa kastiketta tarttumaan pastaan.  Yhdistä pasta kastikkeeseen pannussa, laita tarjoiluastialle ja ala nauttimaan. Ruoka ei näytä kovin merkilliseltä mutta makua on!
Ai niin se persilja, lisää sitä jos sinulla sattuu olemaan!





lauantai 17. toukokuuta 2014

Toscanan tomaattipiiras

Mökkikausi on alkamassa ja tein kotona valmiiksi mukaan otettavaksi mehukasta toscanalaista tomaattipiirakkaa. Ei tarvitse sitten mökillä tiskailla. Hyvistä raaka-aineista ei voi tulla muuta hyvää. Eiköhän tämä maistu saunan jälkeen.

Ainekset, 6 annosta:

Pohja:
125 g voita
4 dl vehnäjauhoja
3 rkl kylmää vettä

Sekoita voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää hiukan vettä ja ja sekoita kunnes taikina on tasaista. Tee taikinasta pallo ja kääri se tuorekelmuun. Laita jääkaappiin puoleksi tunniksi.

 Täyte:
 
100g mozzarellaa
4 tomaattia
4-6 aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
2 rkl sinappia
1 rkl polenta- tai mannasuurimoita
3 rkl pinjansiemeniä
2 munaa
2½ dl kermaa
1 valkosipulinkynsi
1 ruukku basilikaa
suolaa, mustapippuria





Valmistus:
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Viipaloi tomaatit ja mozzarella, silppua aurinkokuivatut tomaatit. Kauli taikinasta pyöreä piiraspohja joka on pari senttiä suurempi kuin vuoka. Painele taikina vuokaan. Levitä pinnalle sinappi ( Dijon-hunaja) ja ripottele polenta- tai mannasuurimoita. Aseta tomaattisiivut piiraspohjalle, lisää aurinkokuivat tomaatit ja pinjansiemenet sekä niiden päälle mozzarellasiivut.


Silppua valkosipulinkynsi ja basilikat. Vatkaa yhteen munat ja kerma. Lisää seokseen basilika, valkosipuli, suola ja pippuri ja kaada seos täytteen päälle. Paista piiras kullanruskeaksi uunin alaosassa noin 40 minuuttia.


Lisäksi tänään on tarkoituksena grillata kaslerpihvejä. Marinoin pihvit öljyllä, tilkalla tomaattipyreetä, paprika- ja chilijauheella. Lisäksi marinadiin meni basilikan varret pilkottuina. Salaatin asian ajaa valmis italian salaattisekoitus; rucolaa, punamangoldia ja pinaattia, hieman suolaa ja pippuria sekaan sekä liraus oliiviöljyä.
Perfetto.




maanantai 12. toukokuuta 2014

Lohta tomaatti- ja yrttikastikkeessa, rosmariiniperunoita ja vihannespaistos

Äitienpäivä. Tänään äiti tekee ruokaa, mutta helpolla tavalla. Kauppias tarjosi uutuustuotetta kaupan päälle; Abban mietoa tomaatti- ja yrttikastiketta lohelle, ja päätin kokeilla sitä. Lisäksi uuniin rosmariiniperunoita, aina helppoja ja hyviä. Sitten kasviksia pannulla.

Rosmariiniperunat:

Pese perunat ja lohko ne haluamasi mallisiksi. Ripottele pinnalle suolaa ja mustapippuria sekä rosmariinia. Pirskottele oliiviöljyä pinnalle ja kääntele mausteet ja öljy sekaisin. Laita 200 asteiseen uuniin n. 40 minuutiksi.

Lohi:

Lado lohipalat n. 500g uunivuokaan. Ripottele kaloille vähän suolaa ja kaada päälle kastike. Ohjeen mukaan se olisi siinä, mutta minä laitoin vielä timjamin oksia lisämakua antamaan. Laita lohi uuniin kun perunat ovat kypsyneet 20 minuuttia. Jatka paistamista vielä 20 minuuttia.


Kasvikset:

Keitä kevysti valitsemiasi kasviksia suolatussa vedessä muutaman minuutti. Minulla oli porkkanaa, kukkakaalia, parsakaalia. Ala sillä aikaa paistaa pannulla sipulia ja valkosipulia. Kun ne ovat kuullottuneet lisää vähän chiliä ja kirsikkatomaatteja sekä esikeitetyt vihannekset.
Paista muutama minuutti ja mausta suolalla ja pippurilla.




Alkusalaatin voit tehdä mielesi mukaan, rapusalaatti sopii hyvin. Ja kalan kaveriksi vielä sitruunaa, jota voi lisätä happoisuutta antamaan. Viininä tänään hedelmäinen, viheromenainen ja limettinen Sommelier Selection Pinot Grigio Riesling ja jälkkäriksi kahvia ja äitienpäivälahjaksi saatuja ihania belgialaisia suklaakonvehteja. Äiti kiittää.


torstai 8. toukokuuta 2014

Itämainen kaapinsiivous: Vietnamilaiset kevätkääryleet ja thai-jauhelihapötkylät

Aika kurkistaa kuivakaappiin. Täällä on Vietnamista tuotuja riisipapereita? Pussi Tom Yam keittoaineksia? Nuudeleita? Pakasteessa Vietnamese wok-ainekset? Maustehyllyllä jauhettua, kuivattua katkarapua?  Jääkaapissa jauhelihaa. Ei muuta kun kamat kasaan: Siis kevätkääryleet, nuudeleita ja jauhelihapötkylöitä. Näitä kevyitä vietnamilaistyyppisiä kevätkääryleitä ei kypsennetä, vaan ne nautitaan kylminä esim. chilikastikkeen kanssa.  















Kevätkääryleet kahdelle:

Vietnamilaisia wokkivihanneksia ½ pussia
parsakaalia
valkosipulia
katkarapujauhetta
kalakastiketta
rapeaa salaattia
riisipaperia

Paahda wokkivihanneksia kovalla lämmöllä muutama minuutti. Lisäksi laitoin pieniä parsakaalin kukintoja ja valkosipulia. Paista vielä muutama minuutti. Lisää katkarapujauhe tai voit myös käyttää tuoreita katkarapuja (ne tuovat mukavasti myös lisänäköä kääryleisiin). Lisää joukkoon tilkka kalakastiketta anna sen kiehahtaa pois. Laita paistos jäähtymään.


















Kostuta riisipaperi kuumassa vedessä ja anna sen hetki pehmitä. Nosta keittiöpyyhkeelle ja kasaa levyn keskelle salaattia ja vihannespaistosta. Taita riisipaperi täytteen päälle, nosta päädyt keskelle ja kääri sitten rullalle. Ainekset riittävät 5-6 kääryleeseen.




Jauhelihapötkylät:

250 g naudan jauhelihaa
sipuli pilkottuna
valkosipuli hienonnettuna
suolaa ja pippuria
Tom Yam keittoainespussi (Pirkka)

Sekoita ainekset ja muotoile haluamallasi tavalla, minä tein pötkylöitä. Paista kypsäksi öljyssä.

Lisäksi laitoin vielä nuudelia ihan vaan naturel, koska kääryleet ja lihapötkylät ovat riittävän maukkaita. Kokoa lautaselle kevätkääryleet, nuudelit ja pötkylät. Ripottele pinnalle lehtipersiljaa ja lisää vielä sweet chilikastiketta. Tom yam, mums, nam!




tiistai 6. toukokuuta 2014

Raviolit = askartelutalkoot

Raviolit ovat herkullisia. Ja niissä on tekemisensä. Tähän hommaan ei kannata ruveta kovin nälkäisenä, aikaa nimittäin menee pari tuntia. Nyt tarvitaan apulainen, Ville halusi ravioleja, joten hän tuli talkoisiin. Pastataikina on valmistettu aikaisemman ohjeen mukaan. Tee ensin taikina ja laita se jääkaappiin vetäytymään siksi aikaa kun teet täytteitä. Tänään ravioleille tehdään kaksi täytettä; pinaatti ja herkkusieni.

Pinaattitäyte:

100g pinaattia
100g ricottajuustoa
suolaa, pippuria, muskottipähkinää, basilikaa, timjamia

Paista pinaattia nopeasti öljyssä pannulla, kaada pannulta leikkuulaidalle ja pilko veitsellä pieniksi paloiksi. Lisää ricottajuuston sekaan suola ja mausteet ja lisää jäähtyneet pinaatit joukkoon. Ensimmäinen täyte valmis!





Herkkusienitäyte:

250g tuoreita herkkusieniä
1 shalottisipuli
1 valkosipulinkynsi
2 rkl leivänmuruja tai korppujauhoa
100g ricottajuustoa
1 muna
suolaa, pippuria







Paista sipulia ja valkosipulia hetki pannussa, kunnes sipulit ovat läpikuultavia. Pieni silläaikaa sienet hienoksi rouheeksi ja lisää myös ne pannulle ja paista hetkinen. Lisää leivänmurut ja maun mukaan suolaa ja pippuria. Vatkaa muna kulhossa kevyesti haarukalla, lisää ricottajuusto ja jäähtynyt sienipaistos.
Toinen täyte valmis!

Askarteluvaihe:

Tee pasta kaulien tai pastakoneella nro 5 paksuuteen. Sitten vaan onkin mielikuvitus rajana sopivia muotoja keksiessä. Laita taikinalle täytettä, mutta varo laittamasta liikaa, etteivät raviolit aukea keitettäessä. Limaa saumakohdat vedellä, ts. ota vesikippo viereesi ja kastele sormillasi saumakohdat ennen kun alat puristaa paloja yhteen.




Tässä meidän herkkusieni-raviolin
askartelua.














Sitten pastat kiehumaan suolattuun veteen asetellen yksi kerrallaan, korkeintaan 10 kpl samaan aikaan. Keitetään n. 4-5 min, kypsät pastat nousevat pintaan. Nosta raviolit reikäkauhalla tarjoilulautaselle ja pidä lämpinä esim. folion alla kunnes saat kaikki valmiiksi. Kaada valmiiden raviolien päälle voikastike ja raastettua pecorino juustoa, parmesaani käy myös tietysti aina.

Kastike: Sulata kattilassa 75g voita ja lisää suolaa, mustapippuria ja salviaa. Anna haustua hetki. That's it. Lurpsis!



Vasemmalla sienitäytteiset ja oikealla ylhäällä pinaatitäytteiset raviolit.
Oikealla alhaalla taitaa olla molempia.

lauantai 3. toukokuuta 2014

Kananpojan paistia Sisilian serkun tapaan

Tänään pataan lennähti (Sisilian matkaa odotellessa) Huttulan Kukon kananpojan paisteja ja ohje on lähes suoraan Sukulalta. Huttulan Kukko on lietolainen yritys, jonka ideologia menee Jyrkin sanojen mukaan näin: " Me Huttulassa kasvatamme ja jalostamme maalaiskanoja. Omissa käsissä on koko arvoketju, joka lähtee tilalla haudotuista munista syntyneistä poikasista päätyen kokkien pannuille ja kauppojen kautta kuluttajien lautasille". Ja kuulkaa maku on loistava! Kerran jo valmistin aterian fileesuikaleista, jotka olivat isoja ja mehukkaita sekä tietysti maustamattomia.

Marinadi paisteille:
1 ruukku oreganoa
1 valkosipulinkynsi
½ sitruuna viipaleina
½ keskivahva chili
½ dl oliiviöljyä
hienoa merisuolaa ja mustapippuria

Marinadiohje on kuudelle paistille, minun pakkauksessani oli neljä, mutta tein silti marinadin ohjeen mukaan. Viipaloi valkosipulit, chili ja hienonna oregano. Hiero paisteihin ensin suolaa, mustapippuria ja oliiviöljyä, lisää valkosipuli, chili, oregano ja ja sitruunaviipaleet, anna maustua tunnin verran. Kypsennä maustuneet paistit uunissa 200 asteessa noin tunti.

Tässä marinointivaihetta, vielä puuttuu sitruuna ja oregano.

Ruoan seuraksi valmistui risottoa. Ohjeen voit katsoa parsarisoton kohdalta, tosin tänään se valmistui ilman parsaa, joukossa oli lehtipersiljaa. Ja toinen poikkeus,  juustona ei ole parmesaania vaan pecorinoa. Kun risotto on valmis ja kanat kypsiä, kokoa annos ja vuole pecorino-lastuja pinnalle. Huipennuksen ruoalle antaa tänään ihana  paksu päärynä-saksanpähkinä balsamico cream. Aika tykkiä tavaraa ja ihanan hedelmäisen makuista (no oli sillä hintaakin).


Ruokajuoma tähän annokseen ei tule Sisiliasta, mutta läheltä kuitenkin, Italian saappaan korosta Pugliasta. Canaletto Chardonnay Verdeca on ihana hedelmäinen ja sopii hyvin suht voimakkaasti maustetun kananpojan kanssa. Buon appetito!


torstai 1. toukokuuta 2014

Ryydloikka Venäjälle: Piparjuuriburgerit piparjuurikastikkeella

Jymähdin muutama viikko sitten ruokakaupassa hyllylle, jossa luki venälaisen keittiön herkkuja tai jotain vastaavaa. Tutkin tuotteita ja kun silmäni osui purkkiin, jossa oli raastettua piparjuurta, en voinut muuta kun poimia sen kärryyni. Paljaaltaan maistettuna tuote tuntui kovin väkevältä. Laitoin sitä kerran lihapullataikinan joukkoon pari teelusikallista, mutta se oli liian vähän, pullissa maistui vain häivähdys piparjuuresta. En tiedä kuinka venälainen tämä ohjeeni on, tämä ryydloikka Venäjälle kun on kokonaan omasta päästä, mutta tänään piparjuuri saa luvan maistua!

Burgeritaikina kahdelle:

250g naudan jauhelihaa
sipuli hienonnettuna
valkosipulinkynsi
muna
hienoa merisuolaa
mustapippuria myllystä
yrttisekoitusta
piparjuuritahnaa

Sekoita kaikki aineet kulhossa. Jaa massa 4 osaan. Muotoile vedellä kostutetuin käsin  pihveiksi. Avaa pihvit terävällä veitsellä ja laita keskelle reilu nokare piparjuuritahnaa. Sulje ja laita 200 asteiseen uuniin vartiksi paistumaan.

Laita lisukkeet valmistumaan. Minulla on tänään paistettua kesäkurpitsaa ja perunaa. Keitä perunat lähes kypsiksi. Paista itketetyt kesäkurpitsaviipaleet pannulla, kun ne ovat lähes kypsiä, lisää keitetyt ja kuoritut perunat paloina sekaan ja jatka paistamista. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kastike:
reilu nokare voita
rkl vehnäjauhoja
2 dl vettä
vasikanfondia
mustapippuria
pari tl piparjuuritahnaa
tilkka kermaa

Sulata voi kattilassa, lisää jauhot ja anna niiden imeytyä voihin. Lisää vesi pikkuhiljaa ja sekoita koko ajan vispilällä. Lisää fondia ja mustapippuria. Anna poreilla hiljakseen viitisen minuuttia. Lisää piparjuuritahna ja tilkka kermaa ja anna vielä lämmetä. Tästä tuli ihanan väristä, kuin kinuskia, muttakin kirpeää ja maukasta.

Kokoa annos: pihvit, kastike ja paistos lautaselle, vähän salaattia viereen (venälaiset suolakurkut toimisivat myös hyvin, mutta niitä multa ei tähän hätään löydy). Näin Vappupäivänä tämä ruoka piristää, varsinkin jos on tullut iloittua aamuvarhaiseen. Pihvit sopivat vappupäivän piknikillekin mainiosti vaikka punakaalisalaatin ja suolakurkkujen kera. Ruoan kyytipojalksi käy varmasti olut, mutta koska olut ei kuulu minun yleiseen varustelutasooni, saa kaapista löytyvä chileläinen merlot kelvata!